tiistai, 24. toukokuuta 2011

100. postaus!

Mietin mitä keksisin sadannen postauksen kunniaksi. Arvonta ei nyt jaksanut innostaa ja vastahan sellainen oli. Keksin sitten tehdä tämän blogeissa kiertäneen "100 asiaa" -listauksen. Olihan muuten hankala keksiä noita! Yritin kuitenkin saada tästä mahdollisimman mielenkiintoisen. Kuvat weheartit.com:sta.



1. Mulla on facebookissa 62 kaveria. Yritän pitää siellä vain sellaisia, joiden kanssa olen oikeasti yhteydessä. Eli tuossakin on jokunen liikaa.
2. Peruskoulussa huonoimmat numerot olivat kielissä ja liikunnassa, inhosin niitä aineita. Keskiarvo oli silti joku 8,5.
3. Amiksessa kielistä tulikin parhaita numeroita, eli 4 tai 5. Amiksen kieltenopetus ja vaatimukset nyt toki ovat mitä ovat.
4. Ala-asteella kävin kirkkokuorossa, koska tykkäsin laulaa ja pienessä kylässä se oli ainoa mahdollisuus saada edes jotain opetusta.
5. Nykyisin olen jo oppinut, ettei mulla ole lauluääntä, eikä minkäänlaisia musikaalisia lahjoja.











6. Käytiin ukon kanssa katsomassa muutamia omistusasuntoja pari vuotta sitten, mutta päätettiin sitten vielä toistaiseksi jäädä vuokralle. Ja hyvä niin, sen jälkeen onkin tullut vähän mutkia matkaan.
7. Ei nyt kyllä muutamaan vuoteen ole oman asunnon aika. Katsotaan sitten uudelleen.
8. Kävin tänään labrassa antamassa verinäytteet, nyt voi siis jännittää että mitä "hauskaa" sieltä löytyy.
9. Mun on aivan älyttömän hankala muistaa kaikkia varattuja aikoja. Puhelimen muistutus on pelastanut monesti! Siinä on yksi syy siihen etten tykkää käydä esim. kampaajalla, siellä kun ei ole pakko käydä, toisin kuin vaikka lääkärissä.
10. En myöskään muista ihmisten syntymäpäiviä tai muita päivämääriä, ne vain katoavat mun päästä. Kuulemma sukuvika, isä on ihan samanlainen.


11. Säästän rahaa pöljissä asioissa, mulla suorastaan ahdistaa jos joudun ostamaan kaupassa muovikassin tai shampoopurkissa on vielä sentin verran pohjalla kun se menee roskiin, mutta samalla voin käyttää kuussa kymppejä kosmetiikkaan.
12. Viihdyn hyvin yksin. Joskus vähän liiankin hyvin.
13. Sotkuinen ympäristö häiritsee, mutta olen silti laiska siivoamaan. Eilen oli tarkoitus siivota, mutta jäi vähän puolitiehen. Toisaalta ärsyttää myös jos asioita ei tee kunnolla.
14. Olen jossain määrin kontrollifriikki, pitäisi opetella eroon siitä.
15. On vähän ikävä opiskeluaikaa. Veikkaan kyllä että aika on kullannut muistot. :D


16. Haluaisin kyllä opiskella taas.
17. En ole oikein ikinä tajunnut mitä hienoa on meren näkemisessä. Olen asunut 15 vuotta lähellä merta ja ehkä siksi se on mulle aika arkinen asia.
18. Kotikotona (eli vanhempieni luona) on aina kesäisin tautisesti hyttysiä ja siksi vältän menemästä sinne keskikesällä. Yleensä käyn siellä 2- 3 kertaa vuodessa. Tänä vuonna ainoa sopiva sauma taitaa olla heinäkuussa. Ei hyvä. Täytyy uida OFF:ssa.
19. Teininä halusin kovasti oman hevosen, nyt en enää. Olen liian laiska. Ratsastamassa olisi silti kiva käydä, se on vaan niin kallista etten nyt raski.
20. Olen myös halunnut käärmeen, hämähäkin, kanin, fretin, koiran ja monia muita elukoita. Rottia mulla on ollutkin kissojen lisäksi.


21. Teininä ajattelin myös haluavani jonkinlaiseksi eläintutkijaksi, sekin yllättäen jäi sitten.
22. Olen ollut ihan ok piirtämään, mutta harjoittelun puutteesta taidot ovat ruostuneet pahasti. Sekään asia ei ole jaksanut vuosiin kiinnostaa.
23. Myös lukeminen on jäänyt hyvin vähälle. Ei tahdo olla aikaa tai on aina menneillä jotain muuta muka "tärkeämpää".
24. En ole lasketellutkaan ikuisuuksiin, en varmaan edes uskaltaisi enää. Musta on tullut vanhemmiten melkoinen pelkuri.
25. Sauvakävely kaikessa noloudessaan tekee tietokoneella nyhjäämisestä jumiutuneille hartioille todella hyvää. Kun vaan saisi käytyä. :D


26. McDonaldsin sapuskat on pahoja, yök.
27. Subwayn patonkeihin sorrun aina väliin.
28. Jos käyn pitkän kaavan mukaan kirpparikierroksella, niin varaan laukkuun pullon energiajuomaa, jaksaa paljon paremmin tonkia kaikkia pölykasoja.
29. Luonnollinen hiustenvärini on maantienharmaa, en ole koskaan pitänyt siitä. Muksunakin mielsin tukkani likaisen harmaaksi, kun muilla oli vaaleanruskeat tai kullanvaaleat nätit hiukset.
30. Järsin kynsiäni 17- vuotiaaksi asti, sitten se vain yhtäkkiä loppui. Meni silti vuosia ennen kuin ne alkoivat kasvaa pitkiksi.


31. Olen asunut opiskelijana solukämpässä, silloin se oli ihan ok, tai ainakaan ei ollut muita vaihtoehtoja. Ihmettelin aina ihmisiä jotka sanoivat etteivät ikinä voisi asua solussa, kaikkeen kuitenkin tottuu. Nykyisin tekisin kyllä kaikkeni välttääkseni soluasumisen.
32. Olen todella laiska vastaamaan tekstiviesteihin. Luen ne kyllä ja YRITÄN vastata heti jos asia on tärkeä, mutta esim. kuulumisten kyselyihin tai johonkin jouluntoivotuksiin vastaaminen tahtoo jäädä.
33. Kohdan 32. ongelmaan auttoi kuitenkin hiukan puhelin qwerty-näppäimistöllä. <3
34. Katson tv:stä hääohjelmia, vaikka omat häät on jo menneet. :D
35. Seurustelin ensimmäisen kerran 21- vuotiaana. Ehkä mä otan seurustelun liian vakavasti, mutta sitä ennen en vain kokenut olevani kypsä suhteeseen. Eipä sillä, ei tullut vastaankaan ketään niin kiinnostavaa.

36. Ukon kanssa tunnettiin muutama vuosi ennen kuin alettiin seurustella, kätevää kun tuntee toisen jo valmiiksi. :>
37. Muutin pois kotikotoa 15- vuotiaana.
38. Olen asunut myös Torniossa ja Hämeenlinnassa, nyt täällä Tampereella. Täällä viihdyn parhaiten.
39. Suunnittelen paljon vaatteita ja piirtelen niistä luonnoksia mistä kukaan muu ei edes saisi mitään selvää. Hyvin harvoja suunnitelmiani jaksan toteuttaa.
40. Tykkään käydä saunassa mahdollisimman aikaisin, että ehdin sen jälkeen olla hereillä pitkään ennen nukkumaanmenoa.


41. En tajua runoja. En vaan tajua.
42. Olen hyvin epäluuloinen uusia asioita kohtaan, mutta myös valmis vaihtamaan mielipiteeni.
43. Oikeastaan olen melkoinen tuuliviiri.
44. Olen myön materialisti, hyvä löytö kirpparilta saattaa pelastaa päivän.
45. Olen 170cm pitkä. Ehkä siksi hämmästelen ihmisiä joiden tavoitepaino on alle 50kg, ei aina voi muistaa että ihmisiä on erimittaisia. :D


46. Selailen väliin ihan huvin vuoksi nettikauppoja, ilman aikomustakaan ostaa oikeasti mitään. Kunhan katselen. Saatan myös laittaa tuotteita ostoskoriin ja lopuksi sulkea välilehden tilaamatta niitä. Haluaisin tuosta eroon, koska se on vain ihan tyhmää käyttää aikaa tuollaiseen, mutta se on mukavan rentouttavaa.
47. Valmistuin amk:sta -07, enkä ole tehnyt päivääkään sen alan töitä. Enää en edes halua. Muut jutut vain kiinnostavat enemmän.
48. Pyrinkin opiskelemaan taas, pääsisi eteenpäin elämässä.
49. Inhoan pyöräilyä, perse kipeytyy heti. Kävelen mieluummin kaikki paria kilometriä lyhemmät matkat. Muutama vuosi sitten oli toisinpäin, en tykännyt kävellä kun se oli niin hidasta, pyöräilin kaikkialle.
50. Pidän ukkoani sekopäänä, koska se pyöräilee 50km lenkkejä. O_o


51. Näen vieläkin väliin painajaisia yhdestä entisestä työpaikasta.
52. Olen ollut vaatemyyjänä Seppälässä ja Lindexissä. Se on todella raskasta työtä, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tosin henkistä raskautta lisäsi se, ettei sellaista sosiaalisuutta ja jatkuvaa "esilläoloa" vaativa työ vaan sovi mulle.
53. Näen usein unia missä luen kirjaa ja jännässä kohdassa sivua kääntäessäni seuraava sivu onkin tyhjä. Ärsyttävää!
54. Olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään kiroilua, koska se vaan kuulostaa tyhmälle.
55. Mulla ei pysy kasvit elossa. :/ Vasta vein yhden juccapalmun roskiin. En kyllä edes pidä kukkivista kasveista, pelkkiä vihreitä mulle.


56. Paitsi chilit saa kukkia ja olisi toki toivottavaakin. :D
57. Tarkistan ainakin kolmesti lähtiessäni, että avaimet ja muu tarpeellinen on mukana. Avaimien pitää olla mulla kädessä kun painan oven kiinni, muuten en voi luottaa siihen että ne ovat mukana.
58. En ole vielä löytänyt tälle kesälle aurinkolaseja. En kyllä edes tarvisi uusia, enemmän se onkin traditio. Uudet arskat tekee kesän!
59. Linnut inhottavat mua. Katselen niitä kyllä kauempaa, mutta lähellä tuntuu että niiden sulkien välissä kulkee kaikkia loisia. Yäk.
60. Ehkä mulla on traumoja, sain joskus tyhmän pullajoutsenen vihat päälleni, kun mulla ei ollut antaa sille leipää tai muuta hyvää.


61. Ostin ensimmäisen oman tietokoneen vuonna 2003 ja se maksoi yli tonnin. O_o Onneksi tietokoneet ovat nykyään halvempia, koska ei ne mun käytössä kestä montaa vuotta.
62. Onneksi mulla on oma nörtti joka auttaa tietokonepulmissa aina kun mulla menee sormi suuhun. Ei siitä montaa päivää ole kun tarvitsin apua ilkeän viruksen häätämiseen.
63. Juon helposti pari litraa vettä päivässä, nytkin vesilasi tuossa vieressä.
64. Kengänkokoni on 40. En edes osannut ajatella sen olevan iso, ennen kuin luokkakaveri amk:ssa sanoi. Edelleen tuntuu hassulle että koko 40 olisi iso. :D Muut on vaan pieniä!
65. Ostin tänään XS-kokoiset housut UFF:lta. Katsoin niitä jo aiemmin, mutta kokonumeron nähtyäni en edes harkinnut ostavani, ajattelin että pakko niiden on olla pienet. Tänään katselin niitä tarkemmin ja näyttivät paljon isommalle. Olivatkin just sopivat! Housukokoni on oikeasti kai M.


66. Paidoissa sopii S tai M -koko. Riippuen vähän kaikesta. Teinimallistoista (Link/Divided) pitää ottaa numeroa isompi kuin muista.
67. Kaapissani on yhdet siniset farkut, loput on mustia. Ne ainokaiset siniset taitavat olla epäsopivat.
68. Haluaisin kaapistani pois kaikki epäsopivat vaatteet, mutta en tiedä minne muuallekaan ne tunkisin, kun en nyt ehdi laittaa niitä myyntiin. Ehkä kesällä sitten, kun pitäisi olla rauhallisempaa.
69. En tietääkseni ole allerginen millekään.
70. Haluaisin paljon uusia tatuointeja. Ei liene ylläri kenellekään. :D


71. Multa tuntuu puuttuvan luontainen kontrolli syömiseen. Jos en järjellä ajattele paljonko syön, voin syödä enemmän kuin isot miehet ja aina siihen päälle mahtuu vielä jälkkäriä.
72. Voin myös syödä ison suklaalevyn yhdellä istumalla, eikä tee edes tiukkaa.
73. En osta irkkareita, koska niitä kertyy pussiin aina n. 700g. Valmiissa pusseissa on kuitenkin yleensä max. 400g.
74. Viime kesänä tein sopimuksen itseni kanssa, että mikäli selviän kaupasta ostamatta karkkia, saan ostaa torikojusta mansikoita. :) Aika usein sain mansikoita. Ehkä tänä vuonna voisi tehdä saman.
75. En ole käyttänyt shortseja yli kymmeneen vuoteen. Mielestäni mun pehva näyttää entistä isommalle niissä. Nyt kuitenkin omistan yhdet, eikä ne nyt NIIN kamalalle näytä.. Eli ehkä paikalliset saavat nähdä valkoiset sellureiteni kesällä.



76. En rusketu, enkä jaksa välittää asiasta. Tykkään silti istuskella väliin auringossa, kunhan saan pään varjoon.
77. Tulen merisairaaksi ruotsinlaivallakin. Kävin siellä viimeksi ehkä 15- vuotiaana.
78. En tykkää olla kotona tukka auki, kun latvat roikkuvat tiellä koko ajan. Muualla se ei niin haittaa. Tukka kiinni oloni on kuitenkin tehokkaampi, joten yleensä pidän sen arkisin kiinni. Hippaamaan mennessä sitten auki.
79. Rakastin pienenä syödä raakaa sipulia. Äiti joutui usein ostamaan kaupassa sipulin, kun olin ehtinyt haukata siitä. :D Sukuvika kai, pikkusisko nakersi pienenä kynttilöitä.
80. Viime äitienpäivänä sain elämäni ensimmäiset äitienpäivätoivotukset. No, ei mummot voi aina olla ihan kartalla.

81. Vauvat haisee pahalle.
82. Suurin osa joulukoristeista on yksinkertaisesti yrjöttäviä.
83. Mun tukka ei juurikaan takkuunnu enää, olen kai jotain tehnyt oikein sen hoidossa.
84. Tykkään asua Hervannassa, vaikka tällä onkin vähän kyseenalainen maine.
85. Nimipäiväni on heinäkuussa.


86. Haluaisin lisää kesäkenkiä ja hihattoman hupparin.
87. Saatan mennä kesällä kaverin luo Äänekoskelle. Siitä tulee kivaa. :) Toivottavasti saadaan aikataulut sopimaan.
88. Mulla on viisaudenhampaan leikkaus 10.6. eli jää Sauna Open Air väliin. En mä sinne muuten olisi menossa, mutta olisin vain tavannut kavereita sen ulkopuolella.
89. Tykkäisin katsella ihmisiä, mutta en kehtaa tuijottaa niin tarkkaan kuin haluaisin. Onneksi on keksitty aurinkolasit, ne päässä voi tuijotella. :D
90. Tänään jonottaessa vieressäni oli mummo jonka hengitys kuulosti ärsyttävälle. Ihan kuin se huokailisi tylsyyttään koko ajan. Miten joku tuollainen voikin ärsyttää niin paljon? :D


91. Tämän tekemiseen menee aika kauan enemmän aikaa kuin ajattelin.
92. Pitäisi kyllä tehdä ihan muita asioita, mutta ei ne nyt kiinnosta. Huomenna voi sitten kiroilla kun en tänään tehnyt. Niin aina. "Miksi tehdä tänään jos voit huomennakin jättää tekemättä."
93. Mulla jää yleensä aina kaikki asiat viimetippaan, mutta olen yrittänyt muuttaa sitä. Vähän vaihtelevalla menestyksellä.
94. Ärsyttää miten vähän olen ommellut viimeaikoina. Nyt on muutama viikko kiireisempää aikaa, mutta sitten pitäisi helpottaa. Ehkäpä sitten myös ompelen ylimääräisten rojujen myynnin lisäksi? Toivossa on hyvä elää.
95. Kävin tässä välissä siivoamassa kissanyrjöt, kuivaamassa tukan ja totesin samalla että keittiön katossa on ketsuppia. O_o



96. Väliin menee hermo kissojen luupäisyyteen. Nyt Sodom pyrkii näppikselle makaamaan jo ties kuinka monetta kertaa. Pitää olla itse luupäisempi. Nyt se pudotti mun sakset lattialle, kun ei saanut maata näppiksellä. Huoah.
97. Mulla on rappusfobia. Ylöspäin pääsen kyllä, alaspäin vain puristaen kaidetta ja tuskanhien valuessa. Silti käytän rappuja enkä hissiä. :D
98. Tein joskus vaatteita tilauksesta ja totesin hyvin pian että siinä menee vaan hermot ja järki.
99. Mulla vähän tympäisee mun tyyli nykyisin. Olen jumiutunut linjalle tennarit, pillifarkut ja huppari. Teinilookki ja 3- kymppisen naama ei ole hyvä yhdistelmä. Näyttää entistä vanhemmalle jos pukeutuu liian "nuorekkaasti"
100. Olen joskus tykännyt valokuvata ja silloin kiinnosti kehittyäkin siinä. Nykyisin se on lähinnä.. No vähän sama juttu kuin syöminen, ei sitä niin ajattele. Pitäisi kai.


Jaksoiko kukaan lukea loppuun asti ja oliko tuttuja juttuja? :)

10 kommenttia:

  1. Minä jaksoin lukea ja oli aika moniakin tuttuja juttuja. :D Ehkä tutuin kuitenkin se, että miekin selaan aina kaikkia nettikauppoja ja klikkailen tavaraa ostoskoriin. Ennen Ellokseltakin tuli aina sähköpostia että "ostoskorissasi on vielä tuotteita". ;)

    VastaaPoista
  2. Heip, 81 & 82 näyttävät tutuilta :D "yrjöttävä" on aikas oikea sanavalinta kun joulukoristeista puhutaan! Ja yök, jotain lapsia. Juoksen karkuun sellasia. : D

    -M

    VastaaPoista
  3. luin! :D
    Mulla on toi rappusjuttu toisinpäin, syystä x pelkään ylöspäin rappusia tassutellessa kaatuvani ja tippuvani alas sieltä portaiden välistä. Mielestäni kerrostaloissa on sellasia rappuja. I mean http://www.rakennus-kontio.fi/Images/rappuset.jpg tälläisiä. :'D

    Oon ehkä outo... :---DDD

    VastaaPoista
  4. Esmi: Haa, en olekaan ainoa. :D Mulla tuo "mielikuvashoppailu" on joskus mennyt niin pitkälle, että mietin sitten parin viikon päästä miksi sitä mun pakettia ei ala kuulua. :D

    TGES: No älä muuta sano. :D

    DD: TUOLLAISET rappuset on kauheita meni niitä miten päin vain. Lisäjännityksenä korkojen juuttuminen reikiin, rapuissa on niin kiva kompastua.

    VastaaPoista
  5. Jaksoin lukea! Kuvat tuolla välissä olivat kivoja, vaikka tuskinpa tuo muutenkaan puuduttavaa olisi ollut, olit saanut niin hyvin nuo kirjoitettua. :)

    VastaaPoista
  6. "79. Rakastin pienenä syödä raakaa sipulia. Äiti joutui usein ostamaan kaupassa sipulin, kun olin ehtinyt haukata siitä. :D Sukuvika kai, pikkusisko nakersi pienenä kynttilöitä." Hahhahhah! Omituisia lapsia. KYNTTILÖITÄ? :D Tätä oli hauska lukea. Kiitos päivän piristyksestä! Pitäisi kai itsekin tehdä taas jotain tuolla oman blogin puolella, mutta kun se voi jättää huomennakin tekemättä, niin...

    VastaaPoista
  7. Vampiric: Kiitti. :) Laitoin nuo kuvat tuonne vähän rytmittämään, ettei ole pelkkä lista. Ja olisi helpompaa muistaa missä oli menossa jos ei jaksa kerralla lukea. Valitsin nuo kuvat ihan vain mikä kivalle näytti.

    Natassja: Kiitti. :D Sitä se teettää kun asuu lapsuutensa tuolla peräkorvessa, joutuu keksimään viihdykettä milloin mistäkin. x) Mun hoitopaikassa oli kasvihuone, mistä sain sipulinvarsia, opin varmaan siellä tykkäämään sipulista. Tykkään kyllä edelleen, raaka sipuli hampurilaisen välissä on NAM! Veikkaan että pikkusysteri on lopettanut sen kynttilöiden järsimisen tai ainakaan se ei niitä ruoanlaitossa käytä. Luulisin. :)

    Tuo on niin totta, jos postausten välille jää liian pitkä aika, on aina vaan vaikeampaa tehdä seuraava. Iskee suorituspaineita, tuntuu ettei mikään juttu ole tarpeeksi tärkeä tai kiinnostava.

    VastaaPoista
  8. Tää oli tosi kiva! Kisukuva jätskin kanssa on söötti ja mulla on kans samanlainen rappuspelko! Ei onneksi niin paha enää..

    VastaaPoista
  9. :D itseasiassa oli yllättävän paljon samoja juttuja meil, aika hauska!

    VastaaPoista
  10. Leena: Mullakin se vähän vaihtelee ja riippuu kyllä rappusistakin. Sellaiset mistä näkee alas on pahimmat.

    Mawi: Ei kai sen kovin iso ihme pitäisikään olla. :D

    VastaaPoista

 
alkaa loppuu