tiistai, 14. kesäkuuta 2011

Kenkiä ja meikkejä

Sainpa vinkin sarjiksesta jupu, löytyy täältä. Olen hihitellyt noille pitkin päivää, erittäin osuvia kuvauksia  "eläinperheiden" arjesta. :)


Mutta niihin ostoksiin mitä lupasin esitellä. En edes muista koska olen viimeksi kengät ostanut, mutta nyt sitten ostaa päräytin kerralla kolmet! Broxin nilkkurit ovat huutiksesta, vaikka sovittiinkin kaupat "ohi huudon", kun myyjä kerran sattui myös Hervannassa asumaan. Nahkaa toki, todella hyvässä kunnossa. Täytyy vaan jossain välissä käyttää suutarilla kumipohjat laitattamassa, niin näillä pärjää pitkälle syksyyn.

Niittisandaalit! Kiva vähän rokimmat kevyet kengät saada. Nämä on keinonahkaa, mutta kaikkeahan ei voi saada. Pohja on muuten myös punainen, vaikka tuossa kuvassa näyttää vähän jollekin ruskealle. Huutiksesta nämäkin on. Harmikseni nämä ovat aavistuksen isot, mutta kokeilen liimata tuonne kantapäähän jotain,  kuitenkin kyse on ihan vain muutamasta millistä.

Ja tällaiset jokapaikan tassuttimet Ellokselta, nämä on merkkiä Duffy. Pinta on tuollaista puuvillakangasta ja pohja pehmeää kumia. Lisäksi nämä istuivat heti jalkaan täydellisesti. :)

Mua on riivannut jo muutaman päivän himo kokeilla jotain mulle erikoista meikkaustyyliä. Tässä ensimmäisessä on vaalea viileä persikka ja luumunvärinen luomiväri, muuten ihan normi, mutta tuo ylärajauksen väkänen silmän ulkonurkassa on sellainen mitä en saa koskaan onnistumaan. Oikein tiedä mikä tässäkin taas on pielessä, näyttää vähän ihmeelliselle.

Varsinkin silmän ollessa kiinni tuo on ihan ihmeellisen näköinen. Ääh..  Otin nämä kuvat ulkona, mutta taisi silti kamera syödä sävyt, kulmaluulla on tosiaan vaaleaa persikkaa, ei valkoista. 


Toisessa meikissä on värit mulle erikoisemmat, itseasiassa en ole varma olenko ikinä käyttänyt tuollaisia sävyjä.  Liikkuvalla luomella viileää kultaa ja ruskeaa, alaluomella joku pehmeä oranssi tms. Rajaus on samalla ruskealla luomivärillä. Kulman laitoin ihan kokeeksi ruskealla, mutta se ei ole hyvä sävy.

Silmämeikki muuten on yllättävän hyvä. Ripsiväri on kummassakin silmässä sama eli Maybellinen the Falsies, tuohon toiseen vaan sain sössittyä sen vähän miten sattuu. Tummat silmänaluset peitin ( yritin peittää) Lumenen tummille silmänalusille tarkoitetulla peiteaineella ja ei tosiaan oikein toimi mulla. Onhan se kiva kun silmäaluset on oranssit. Eipä sillä, ei noita mikään muukaan tunnu peittävän.

Mitäs tykkäätte?

5 kommenttia:

  1. Hii, minäkin menin ja lueskelin kaikki nuo Jupun sarjikset läpi. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi nätit noi ekat popot <3 Ei tuo rajaus mun mielestä mitenkään oudolta näytä :)

    VastaaPoista
  3. Noi bronxit on ihanat <3 Oon käyny kuolaamassa ja sovittelemassa niitä meidän carlsonilla, mutta koskaan ei vaan tule ostettua :D

    VastaaPoista
  4. Jupu on ihan paras <3
    ja kivan näkösiä kenkiä ostit :D
    millä sä muuten teet sun rajaukset?

    VastaaPoista
  5. Misantrella: Juu, ne koukuttaa!

    HeidiB: Kiitti. :) Ehkä se on sitten vaan tottumiskysymys.

    Lady Grotesca: Kiitti. :D Käy ostaan pois, noi on hyvät jalassakin.

    Mawi's way: Tänks. :) Rajaus on Rimmelin nestemäinen eyeliner. Toi mun on aika vanha ja vähän kuivunut, sillä vähän epätasainen jälki.

    VastaaPoista

 
alkaa loppuu