Olen lukenut tuon joskus teininä ja kai joskus niillämain leffankin nähnyt. Nyt tuo kirja tuntuu pitävän entistä tiukemmin otteessaan, tai sitten kuvittelen samoin joka kerta. :D Niin tai näin, melkein toivon saavani tuon pian loppuun, että voin taas alkaa toimia normaalisti. Kaikki kai tämän tarinan tietävät; teinipoika löytää autonrämän, kunnostaa sitä ja pikkuhiljaa se auto alkaa kunnostaa itse itseään, ja tappaa kaikkia joilla on jotain sitä vastaan.
Jännä muuten miten musta on tullut näin hidas lukija. Teininä saatoin lukea 1200 sivua viikonlopun aikana, nyt olen lukenut jo ainakin kolme päivää tuota ja olen vasta sivulla 425. Vanhuus ei tule yksin. Tai sitten mä olen kuitenkin tehnyt edes jotain muutakin kuin lukenut. Kuten näprännyt kynsiä ja shoppaillut. Shoppailuista taidan tehdä oman postauksen myöhemmin.
Hammerin jälkeen otin akryylikynnet pois, kun luulin joutuvani raksahommiin vanhempieni luona ja muutenkin ne olisi pitänyt huoltaa, mihin ei kiinnostus juuri silloin riittänyt. Omat kynnet olivat toki aivan lerput ja heikossa hapessa, mutta jotenkuten kuitenkin kasassa. Raksahommiin en kuitenkaan päätynyt, mutta ikkunanpesu taisi tehdä pahempaa tuhoa kuin mikään mitä tehdään työrukkaset käsissä.
![]() |
| Nysäkynnet |
Omat kynnet oli niin lyhyet, etten saanut muotteja kunnolla, joten jouduin laittamaan jatkeet tipeillä. En ole ennen tehnyt tipeillä, mutta niistä tavallisista esim. Seppälässä myytävistä tekokynsistä on kyllä kokemusta. Yhtä hankalat nämäkin oli saada suoraan ja lisäksi leikkasin ne vähän liian lyhyeksi. Tykkäisin pidemmistä, mutta kasvaahan ne.. Enkä ole vieläkään ihan varma onko tuo perinteinen malli kovin kiva. Enköhän jossain vaiheessa siirry takaisin stiletteihin.
Nämä on "pikageelillä" tehdyt, eli geeli suditaan sivellinpullosta kynnelle ja akvitaattori perään, kovettuu melkein samantien. Oli niin helppoa, että odottelen vaan koko ajan että koska nämä hajoavat. Yleensä kun kaikki mikä vaikuttaa liian hyvälle ollakseen totta, myös on sitä. Sen verran googlailin käyttäjäkokemuksia, ettei kukaan tuntunut täysin tyytyväiselle. Katsotaanpas koska nuo mulla alkaa lahota.
![]() |
| Crackle-lakat Dependin. |
Maailman helpoin askarruskin tuli tehtyä. Nämä housut olivat alunperin tuollaiset pöljät polven alle yltävät trumpettilahkeiset, mutta niin mukavat päällä että käytin noita silti. Aikani eri vaihtoehtoja punnittuani tajusin tehdä sen helpoimman, eli pujotin vaan trikoosuikaletta lahkeensuun taitteeseen ja kiristin. Nyt nuo näyttää joltain urheiluhousuilta, mutta parempi sekin kuin tuo alkuperäinen kummajainen.
Mites muut? Pelaako järki vaikka olisikin joku kirja kesken, vai käykö kuten mulla ettei mikään muu vaan kiinnosta silloin?




Oi, rakastan tuota kirjaa ja elokuvaa! Seoli ja pienenä minunki suosikki ja nyt muistutuksena, taidanpa katsoa leffan uudelleen joku päivä, tai rikkoa päivärutiineja ja käyä jopa kirjastossa. :) Kiitos tästä muistutuksesta :D nostalgista <3 Ja makiat kynnet!
VastaaPoistaRedRaven: Ajattelin myös katsoa sen leffan, kunhan saan tuon ensin loppuun. :)
VastaaPoistaHelpoin ratkaisu onkin monesti se paras ratkaisu :) housujen lahkeet näyttää ihan kuin eristä vaatekappaleesta nyt :)
VastaaPoistaMadame B.C.: Se on kyllä niin totta! Monesti sortuu liian monimutkaisiin suunnitelmiin, kun paljon helpommalla saisi paremman lopputuloksen.
VastaaPoista